Esimerkkejä kansalaisvaikuttamisesta 1

Valtuustoaloitteeni kolmannen kaistan rakentamiseksi Hervannan valtaväylälle pohjoisen suuntaan menevälle liikenteelle välillä Sotilaankadun liittymä – Messukyläntien liittymä on tehty jo marraskuussa vuonna 2004.

Aloite voitiin toteuttaa vasta vuonna 2010, kun Hervantaan menevä kaukolämpöputki saatiin siirretyksi pois tulevan kolmannen kaistan kohdalta. Nyt aloite on toteutunut ja oheisen kuvan mukainen kolmas kaista on ahkerassa käytössä. Se sujuvoittaa huomattavasti liikennettä Hervannan valtaväylän ja Sotilaankadun sekä valtaväylän ja Messukyläntien liittymissä ja lisää niiden turvallisuutta.

img_0968.jpg

Kuva: Esko Erkkilä